perjantai 15. toukokuuta 2015

Pinkki synttärikakku 10-vuotiaalle tytölle ♥

Minua pyydettiin tekemään synttärikakku 10-vuotiaan tytön synttäreille. Muita toiveita ei ollut kuin että kakku pitäisi olla pinkki. Kuorrutekakku on silloin oiva valinta. 



Kakussa on gluteeniton vaaleapohja, jonka kostutin omenamehulla. Välissä on laktoositon vadelmamousse.

4 liivatelehteä
2 dl laktoositonta vispikermaa
200 g laktoositonta ranskankermaa
1 1/2 dl sokeria
2 tl vanilliinisokeria
200 g vadelmia
 
 
Kakun pintaa levitin sokerikreemin sokerikuorrutteen alle.
 
200g laktoositonta voita
2dl tomusokeria
2 tl vaniljasokeria
2rkl mehua (tai maitoa)
 
Notkista huoneenlämpöinen voi sähkövatkaimella. Lisää tomu- ja vaniljasokeri. Vatkaa hyvin. Lisää vielä valitsemasi neste ja sekoita tasaiseksi.
 
 
Kuorrutin siis kakun pinkillä sokerikuorrutteella. Varaan aina kakkua varten kilon sokerikuorrutetta, että saan kaulittua riittävän ison levyn, joka varmasti riittää hyvin kakun yli. Kukat tein myös sokerimassasta. Valkoisiin kukkiin tupsuttelin hiukan vaaleanpunaista tomuväriä pensselin kanssa. Pikkasen jännitin menikö kakku liian hempeäksi, kun vähän innostuin noiden kukkien kanssa. Sankari oli ollut kuitenkin tyytyväinen kakkuun, joten leipurikin voi olla.

6 kommenttia:

  1. Turhaan todellakin jännitit. "SE ON PINKKI"-huudahdus sankarilta kaiketi kiteyttää onnistumisesi jälleen kerran. Ja se maku... NAM!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se huudahdus on se paras palkka <3 Kiva, että vielä maistuikin!

      Poista
  2. Eiks se yleensä mene niin, että mitä hempeämpi, sen parempi, mikäli pikkutytöltä kysytään :). Kaunis kakku jälleen.

    VastaaPoista

Jättämäsi kommentti ilahduttaa minua. Kiitos!