tiistai 1. huhtikuuta 2014

Whoopies

Whoopiesit ovat peräisin amerikasta ja saaneet paljon kehuja. Monissa leivontablogeissa olenkin törmännyt niihin ja varmasti voidaan sanoa, että whoopiesit ovat yksi tämän hetken trendiherkuista täällä suomessa. Itse kokeilin näiden tekoa nyt ensimmäisen kerran. Ilokseni voin todeta, että onnistuin ihan hyvin ja varmasti teen näitä toistekin.


Ainekset:
100 g voita
75 g tummaa leivontasuklaata
3 1/2 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1 1/2 tl vaniljasokeria
2 rkl kaakaojauhetta
1/4 tl suolaa
1 1/2 dl sokeria
2 munaa
1 dl maitoa

Sulata voi kattilassa ja lisää joukkoon paloiteltu suklaa. Sekoita keskenään vehnäjauhot, leivinjauhe, vaniljasokeri, kaakaojauho ja suola. Vaahdota sokeri ja huoneenlämpöiset munat. Lisää vaahtoon suklaasula ohuena nauhana kokoajan sekoittaen. Siivilöi jauhoseos vuoroin maidon kanssa takinaan. Vältä turhaa sekoittamista. Laita taikina pursotinpussiin ja pursota uunipellille leivinpaperin päälle ympyröitä. Paista whoopies-pohjia 175 asteisen uunin keskitasolla 8 minuuttia. Anna pohjien jäähtyä.


 Tee täyte. Täytteissä vain mielikuvitus on rajana. Voit laittaa väliin vaikkapa maustettua rahkaa. Itse laitoin tuorejuusto-kermatäytteen, jonka maustoin marianne crushilla ja vaniljauuttella. Pursota täytettä reilusti joka toiselle pohjalla. Laita tyhjä pohja kanneksi. Koristele halutessasi esim. suklaalla ja nonparelleilla.


 Ohje Vaaleanpunainen Nonparelli-blogista.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jättämäsi kommentti ilahduttaa minua. Kiitos!