keskiviikko 16. huhtikuuta 2014

Gluteenittomat mokkapalat

Minun piti jo kokeilla tytön synttäreille gluteenittomia mokkapaloja, mutta aina ei onni ole leivonnassakaan myöden, joten tein silloin vain ihan tavis mokkapaloja. Viime sunnuntaina rohkaistuin sitten kokeilemaan gluteenitonta versiota.
 
Pohja:
4 kananmunaa
2 1/2dl sokeria
4dl gluteenittomia jauhoja
3rkl kaakaojauhetta
2tl leivinjauhetta
2tl vaniljasokeria
150g sulatettua voita
1 1/2dl maitoa
 
Vaahdota munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää vaahtoon sulatetun voin ja maidon kanssa. Sekoita taikina tasaiseksi. Levitä taikina leivinpaperilla vuoratulle uunipellille. Paista pohjaa 225 asteessa uunin keskitasolla noin 15 minuuttia. Anna pohjan jäähtyä.

Kuorrutus:
tomusokeria
4rkl kaakaojauhetta
4rkl vahvaa kylmää kahvia
4rkl sulatettua voita
nonparelleja
 
Sekoita kuorrutteen kaikki aineet keskenään ja levitä vielä hiukan lämpimän pohjan päälle. Ripottele pinnalle nonparelleja koristeeksi. Anna kuorrutteen jähmettyä ja leikkaa paloiksi.
 
Mokkapalat ovat helppoja ja nopeita tehdä myös gluteenittomina eikä maustakaan tiedä yhtään, että ovat gluteenittomia. Itsellä oli hiukan vaikeutta kuorrutteen levittämisen kanssa, kun yhdestä kohtaa pohjan pinta lähti irtoilemaan. En ehkä malttanut jäähdyttää pohjaa riittävästi ennen kuorrutteen levittämistä!? En tiedä. Osaako joku sanoa, mistä mahtoi johtua?
 
Maku oli tosiaan näissä ihan kohdillaan. Se mistä olen erityisen iloinen on se, että pohjasta tuli tosi kuohkea. Teen varmasti toistekin näitä tällä ohjeella.



Ohje Annan blogista Vaniljasydän. Annalla on muuten tosi ihana blogi täynnä hyviä gluteenittomia leivontaohjeita. Kannattaa käydä tutustumassa ja tänne minunkin blogiini on tulossa lisää sieltä napattuja hyviä ohjeita.
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jättämäsi kommentti ilahduttaa minua. Kiitos!